Pannulla ruisjauhoissa paistetut ahvenfileet rakastavat mädillä maustettua hollandaisekastiketta. Hollandaisekastikkeen valmistaminen kotona ei ole vaikeaa, kun muistaa muutaman niksin. Annos viimeistellään ruohosipuliöljyllä. Kannattaa kokeilla, sillä sen maku on taivaallinen!

Ahvenfileet ja mäti-hollandaisekastike (4 hlölle)
- 500 g ahvenfileitä
- 2 dl ruisjauhoja
- suolaa
- valkopippuria
- voita ahvenfileiden paistamiseen
- 1 kpl lime
- 4 rkl valkoviinietikkaa
- 1 kpl salottisipuli
- ½ tl valkopippuria rouhittuna
- 4 kpl kananmunan keltuaisia
- 100 g voita kirkastettuna
- 100 g voita, kuutioituna
- 3 rkl mätiä tai merileväkaviaaria
- 1 dl rypsiöljyä
- 2 dl (½ ruukkua) silputtua tuoretta ruohosipulia
- ripaus suolaa
Mehevät ahvenfileet maistuvat mäti-hollandaisen kera
Mausta ahvenfileet ripauksella suolaa ja valkopippuria. Anna ahvenien maustua 10 minuuttia. Kierittele ahvenfileet ruisjauhoissa ja paista ne kullan ruskeiksi pannulla voissa. Kaloja paistetaan noin 1-2 minuuttia molemmilta puolilta riippuen fileiden koosta.
Leikkaa salottisipuli pienen pieniksi kuutioiksi. Laita sipulikuutiot, ½ limen raastettu kuori, pippuri sekä viinietikka paksupohjaiseen kasariin ja keitä seosta kasaan kolmasosaan alkuperäisestä. Kirkasta voi. Laita huoneenlämpöiset munankeltuaiset kattilaan tai vesihaudeastiaan keittämäsi mausteliemen kanssa. Vatkaa seosta hyvin miedolla lämmöllä käsivispilällä noin 5 minuuttia. Nosta kattila syrjään. Valuta kirkasta voisulaa keltuaisvaahtoon hitaasti koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi vielä voikuutioita ja vatkaa ne voimakkaasti kastikkeen joukkoon. Mausta kastike limestä puristetulla mehulla ja ripauksella suolaa. Lisää hollandaisekastikkeen sekaan lopuksi mäti tai merileväkaviaari. Sekoita varovasti.
Laita tehosekoittimeen rypsiöljy ja ruohosipulisilppu. Aja ruohosipuliöljy tasaiseksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta. Voit halutessasi lisä öljyn joukkoon hieman suolaa.
Kaada lautasten pohjille tasainen kerros hollandaisekastiketta. Lisää annoksiin ahvenfileet. Viimeistele annokset ruohosipuliöljyllä.

Viinilasillinen
Wolfberger W(2), Ranska. Alkon nro 576947. Hinta 16,49€.
Kuiva, hapokas, sitruksinen, persikkainen, päärynäinen, kukkainen, mineraalinen.
Laroche Chardonnay L, Ranska. Alkon nro 007293. Hinta 12,88€.
Kuiva, keskihapokas, kypsän sitruksinen, hunajameloninen, päärynäinen, kevyen kukkainen.
Laroche Petit Chablis L, Ranska. Alkon nro 007496. Hinta 24,99€.
Kuiva, erittäin hapokas, sitruksinen, kevyen ananaksinen, omenainen, yrttinen, mineraalinen.
Teksti ja valokuvat: Mikko Niemi / Aromipaja
