Tumma suppilovahverokastike ja raviolit
Tumman täyteläisen suppilovahverokastikkeen salaisuus on pitkä keittoaika ja pähköinöiden tuomat aromit. Kastikkeen voi tehdä tuoreista tai kuivatetuista sienistä.
Sieniruoat

Tumman täyteläisen suppilovahverokastikkeen salaisuus on pitkä keittoaika ja pähköinöiden tuomat aromit. Kastikkeen voi tehdä tuoreista tai kuivatetuista sienistä.

Nyt herkutellaan sienikeitolla. Suppilovahverot ja kantarellit ovat monen mielestä parhaita ruokasieniämme. Puhdistuksen jälkeen molemmat sienet ovat valmiita heti käytettäväksi. Parhaimmillaan nämä sienet ovat tuoreeltaan, heti poimimisen jälkeen. Kahden sienen keittoreseptissä sieniä ei sekoiteta keskenään, vaan sekä suppilovahveron että kantarellin oma hieno maku pääsee erinomaisesti esille.

Milloin viimeksi valmistit herkullista suppilovahverorisottoa? Sienirisoton voi valmistaa tuoreista tai kuivatuista suppilovahveroista. Mielestäni kuivatuista suppilovahveroista tulee jopa täyteläisempi risotto. Kuivatut sienet kannattaa hienontaa pieniksi morttelissa ja lisätä kasvisliemen joukkoon tekeytymään puoleksi tunniksi.

Suomessa on sieniaika koko vuoden. Kesäisin ja syksyisin sieniä saa poimittua luonnosta, ja muihin vuodenaikoihin niitä löytyy tarvittaessa kaupasta. Tumman täyteläisen sienikastikkeen salaisuus on pitkä keittoaika. Täyteläinen tumma sienikastike ja raviolit (4 hlölle) Anna sienikastikkeen …

Herkkutattirisotto on loppukesän ja alkusyksyn herkku, jossa metsän aromit pääsevät todella oikeuksiinsa. Täyteläinen, hitaasti kypsennetty risotto saa syvän umamisen maun herkkutateista, ja lopuksi joukkoon sekoitettu voi ja parmesaani tekevät koostumuksesta silkinpehmeän. Herkkutattirisoton voi valmistaa yhtä hyvin tuoreista kuin kuivatuista herkkutateista.

Lime-tonnikala on upea juhlaruoka kalaa ja äyriäisiä rakastavalle. Vaahtoava sherrykastike, jättikatkaravut, herkkutatit ja punajuuri täydentävät annoksen.

Kantarellit ovat parhaimmillaan yksinkertaisissa yhdistelmissä, joissa niiden oma maku pääsee oikeuksiinsa. Näissä pienissä suupaloissa rapea ruisnappi saa seurakseen pehmeää tuorejuustoa, aurinkokuivattua tomaattia ja voissa paistettuja kantarelleja. Lopputulos on helppo valmistaa, mutta näyttää ja maistuu siltä kuin siihen olisi nähty paljonkin vaivaa. Täydellinen pieni herkku tarjottavaksi, kun haluat nostaa sienikauden parhaat maut esille.

Korvasienet ovat kevään odotettu metsän aarre, jonka sesonki on lyhyt mutta sitäkin palkitsevampi. Ne viihtyvät erityisesti avohakkuilla ja valoisilla mäntykankailla, joissa keväinen maa alkaa heräillä eloon.
Huolellisesti käsiteltynä korvasienistä syntyy intensiivinen, metsänmakuinen herkku – täydellinen valinta juhla-annokseen, jossa kevät todella maistuu.

Kananrinta maistuu täyteläinen herkkusienikastikkeen ja raviolien kera. Tumman sienikastikkeen salaisuus on pitkä keittoaika ja makea portviini. Pääruoka keräsi illallisvierailtani kovasti kehuja. Tätä aion kokata varmasti uudestaan!

Rakuuna, sienet ja pekoni maustavat porsaansisäfileen. Herkullinen täyte pitää porsaanfileerullan myös mehevänä. Tarjoile täytetty porsaansisäfilee aromaattisen marsalakastikkeen kera. Lisukkeeksi sopivat kasvikset tai valkosipuliperunat.

Uunissa paahdetut herkkusienet ovat pieni, mutta yllättävän herkullinen lisä lähes mihin tahansa ateriaan. Kun viimeistelet ne paahdetuista hasselpähkinöistä tehdyllä rouheella, saat sieniä, joissa yhdistyvät syvä paahteisuus ja pähkinäinen vivahde. Ne sopivat täydellisesti monen ruoan kylkeen – erityisesti kalan seuraksi.

Kokkaamisen tulee olla helppoa, hienoja aromeja ja makuja toki unohtamatta. Kanakastike ruokana kuulostaa hieman tylsältä, mutta tämä resepti yllättää!

Korvasienet ovat kevätkauden herkku. Korvasienen suosikkipaikka on avohakkuu mäntykankaalla. Etsiminen kannattaa, sillä metsänmakuisista sienistä saa aikaan samettisen keiton.

Kolmen sienen pasta Aromipajan tapaan on herkullisen umaminen makunautinto. Se sopii lounaaksi tai pienenpänä annoksena alkuruoaksi. Herkullisuuden salaisuus löytyy laadukkaasta liemestä ja tamarindikastikkeesta. Tätä reseptiä kannattaa kokeilla jo tänään!

Polignac herkullisen kalaruokareseptin yhteydessä tarkoittaa, että kala on ensin keitetty valkoviinissä ja sitten gratinoitu herkkusienikastikkeen kanssa uunissa. Kuha Polignac on ollut lapsuuden kodissani luottoresepti, jota on lukuisia kertoja tarjoiltu vieraille. Järkyttävän hyvää edelleen!

Herkullisen sienirisoton voi valmistaa myös kuivatuista suppilovahveroista. Mielestäni kuivatuista suppilovahveroista tulee jopa täyteläisempi risotto. Kuivatut sienet jätetään kasvisliemen joukkoon tekeytymään puoleksi tunniksi, jonka jälkeen sieniliemi ajetaan tehosekoittimessa sileäksi.

Hienon alkuruoan tai pääruoan saat kampasimpukoista, sienipannukakusta, kirpeästä salsasta ja fenkolipyreestä. Annoksen komponentit täydentävät hienosti toisiaan.

Savustettu lohi ja rapeat korvasienikupit ovat juhlaruokaa parhaimmillaan. Annoksen kanssa on kiva järjestää pienimuotoinen viinitasting. Maistele viinejä ennen ateriaa, sen aikana sekä aterioinnin jälkeen. Ruoka korostaa viinien eri elementtejä ja saa viinin maistumaan erilaiselta. Jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkiviini!

Korvasienet ovat kevätkauden ehdoton herkku. Korvasienen suosikkipaikka on avohakkuu mäntykankaalla. Etsiminen kannattaa, sillä metsänmakuisista sienistä saa aikaan herkullisen juhla-annoksen.

Sienillä ja tomaatilla täytetty paistirulla on herkkuruoka juhlaan. Sen kera tarjoillaan portviinikastiketta ja parmesaaniperunoita.