Maa-artisokkaa beurre blanc -kastikkeessa

4.12.2020

Maa-artisokat maistuvat taivaallisilta mädillä maustetun beurre blanc -voikastikkeen kanssa. Varo, sillä tämän annoksen syötyäsi et voi olla tekemättä sitä uudestaan!

Lautaset ovat E. Alhströmin verkkokaupasta: www.eahlstrom.fi/kuluttajille

Paahdettua maa-artisokkaa, beurre blanc -kastiketta, mätiä ja tilliöljyä  (4 hlölle)

  • 12 kpl maa-artisokkia
  • 2 kpl sipuleita
  • 100 g kirjolohen mätiä
  • 1 nippu tuoretta tilliä
  • 2 dl kuivaa valkoviiniä
  • 3 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
  • 1 kpl banaanisalottisipuli
  • 200 g normaalisuolaista voita
  • 1 tl sokeria
  • ½ tl valkopippuria
  • suolaa
  • 1 dl oliiviöljyä

Pese maa-artisokat huolellisesti juuresharjalla. Kuori sipulit ja leikkaa ne neljään osaan. Irrota sipuleiden kerrokset. Laita maa-artisokat ja sipulit vuokaan. Pirskota niiden päälle hieman oliiviöljyä ja mauista muutamalla teelusikallisella suolaa. Paahda vuokaa uunissa (200°C) noin 45 minuuttia, kunnes maa-artisokat ovat kypsiä. Sekoita välillä.

Leikkaa banaanisalottisipuli pienen pieniksi kuutioiksi. Pieniä sipulikuutioita saat leikattua kätevästi, kun kuorit sipulin ja leikkaat sen pituussuunnassa kahteen osaan. Tee veitsellä pituussuunnassa lähellä toisiaan olevia viiltoja sipulin tyveen asti. Älä kuitenkaan leikkaa viiltoja läpi, jotta sipulin puolikas pysyy koossa. Tee myös yksi viilto horisontaalisesti melkein sipulin tyveen asti. Pidä sipulista kiinni ja leikkaa siitä pieniä kuutioita. Laita sipulikuutiot, valkoviini ja etikka paksupohjaiseen kasariin ja keitä seosta kasaan. Liemestä tulisi olla jäljellä vajaa puoli desilitraa. Leikkaa jääkylmä voi pieniksi kuutioiksi. Alenna lieden lämpötilaa ja vatkaa voikuutioita seokseen kuutio kerrallaan. Muista vatkata koko ajan, kunnes kastike on koostumukseltaan samettisen sileää. Mausta ripauksella sokeria ja valkopippurilla. Tarkasta myös kastikkeen suolaisuus.

Perkaa tillinoksat tehosekoittimeen (ei varsia). Jätä muutama tillinoksa annoksen koristelua varten. Lisää 1 dl oliiviöljyä ja aja tilliöljy tasaiseksi seokseksi.

Kaada lautasten pohjille tasainen kerros voikastiketta. Lisää annoksiin maa-artisokat ja sipulit. Koristele annos kirjolohen mädillä, mädillä, tilliöljyllä ja tuoreilla tillinoksilla.

Viinilasillinen

Laroche Chardonnay L, Ranska. Alkon nro 007293. hinta 10,99€.
Kuiva, keskihapokas, itruksinen, omeinen, päärynäinen, kukkainen.

J. Moreau & Fils Chablism, Ranska. Alkon nro 571367. hinta 20,98€.
Kuiva, hapokas, omenainen, keltaluumuinen, hunajameloninen, kevyen paahteinen.

Teksti ja valokuvat: Aromipaja / Mikko Niemi

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail

Kirjoita kommentti

Edellinen artikkeli:

Seuraava artikkeli: