Mummon reseptillä valmistetussa janssoninkiusauksessa ei kuohukermaa säästellä. Meillä kotona sitä valmistettiin vieraille yöruoaksi eri juhlissa. Ja kaupaksi kiusaus todella kävi! Perinteisesti se tarjoillaan etikkapunajuurten kera.

Janssoninkiusaus mummon reseptillä (noin 6-8 hlölle)
- 1,5 kg kiinteitä perunoita
- 3 kpl sipulia
- tilkka öljyä
- 160 g (2 prk) anjovisfileitä
- 7 dl kuohukermaa
- 5 rkl anjovislientä
- 2 tl rouhittua mustapippuria
Janssoninkiusaus on maistuva retroruoka
Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi tikuiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota hienonnettua sipulia pannulla öljyssä 10 minuuttia.
Voitele iso uunivuoka ja lado siihen kerroksittain perunoita, kuullotettua sipulia ja pienittyjä anjoviksia. Jätä perunakerros päällimmäiseksi.
Sekoita kerma, anjovisliemi ja rouhittu mustapippuri keskenään. Valuta seos kiusauksen päälle. Paista kiusausta ensin 225°C uunissa 30 minuuttia. Laske lämpötila sitten 150°C ja jatka paistamista vielä vähintään tunnin ajan kunnes perunat ovat kypsiä ja kerma sakeaa.
Anna kiusaksen vetäytyä ennen tarjoilua 15 minuuttia. Tarjoile etikkapunajuurten kera.

Viinilasillinen
KWV Classic Collection Chardonnay, Etelä-Afrikka. Alkon nro 007835. Hinta 11,79€
Kuiva, hapokas, sitruksinen, hunajameloninen, kevyen ananaksinen, hennon mausteinen.
Laroche Chardonnay L, Ranska. Alkon nro 007293. hinta 12,78€.
Kuiva, keskihapokas, sitruksinen, hunajameloninen, päärynäinen, kukkainen.
Lindauer Special Reserve Blanc de Blancs Brut, Uusi-Seelanti. Alkon nro 943097. Hinta 17,59€.
Erittäin kuiva, hapokas, sitruunainen, ananaskirsikkainen, miellyttävän paahteinen.
Teksti ja valokuvat: Mikko Niemi / Aromipaja