Herkullinen mustikkapiirakka muropohjalla

8.8.2018

Herkullinen mustikkapiirakka muropohjalla
26 arviota - 4.7

Aromipajan mustikkapiirakan taivaallinen maku on peräisin ruskeaksi paahdetusta voista. Tätä mustikkapiirakkareseptiä et voi olla kokeilematta!

Herkullinen mustikkapiirakka paahdetusta voista valmistetulla muropohjalla

  • 130 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl hienoa sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 kpl kananmuna
  • 7 dl mustikoita
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 3 rkl sokeria
  • 2 dl vaniljakastiketta vaahdotettuna

Kuumenna voi kattilassa keskilämmöllä ja heiluttele kattilaa voin sulaessa ja vaahdotessa. Kun voi on kullanruskeaa nosta kattila pois levyltä. Tällöin ruskistetusta voista erottuu pähkinäinen tuoksu. Ole varoivainen, sillä voi kärähtää helposti. Jätä ruskistettu voi jäähtymään.

Sekoita keskenään kulhossa jauhot, sokeri ja leivinjauhe. Lisää seokseen voisula ja sekoita aineksista murumainen taikina. Sekoita lopuksi taikinaan kananmuna. Painele taikina piirakkavuoan tai -vuokien pohjalle ja reunoille. Lisää mustikoiden joukkoon perunajauhot ja sokeri. Kaada mustikat piirakkavuokaan.

Paista piirakkaa 200°C uunissa noin 30 minuuttia. Anna mustikkapiirakan levätä ennen tarjoilua 15 minuuttia ja tarjoile vaahdotetun vaniljavaahdon tai vaniljajäätelön kera.

Viinilasillinen

Torres Floralis Moscatel Oro, Espanja. Alkon nro 336016. Hinta 10,98€.
Meripihkanruskea, makea, sitruksinen, appelsiininkuorinen, hunajainen, kukkainen.

Teksti ja valokuvat: Aromipaja / Mikko Niemi

Lue myös:

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Kirjoita kommentti

Edellinen artikkeli:

Seuraava artikkeli: