Täyteläinen suppilovahverokastike
Tumman täyteläisen suppilovahverokastikkeen salaisuus on pitkä keittoaika ja pähköinöiden tuomat aromit. Kastikkeen voi tehdä tuoreista tai kuivatetuista sienistä.
Aromipajan blogista löydät parhaat ruokareseptit viinisuosituksineen.

Tumman täyteläisen suppilovahverokastikkeen salaisuus on pitkä keittoaika ja pähköinöiden tuomat aromit. Kastikkeen voi tehdä tuoreista tai kuivatetuista sienistä.

Italialainen herkkuruoka vitello tonnato valmistetaan perinteisesti vasikanpaistista, mutta sitä on aika vaikea saada Suomesta. Mielestäni aivan yhtä herkullinen annos valmistuu paahtopaistista. Kiireinen kokki ostaa senkin valmiina lihatiskiltä.

Jos et ole koskaan valmistanut suppilovahveroista täyteläistä ja maistuvaa kohokasta, on sen aika viimeistään nyt! Suppilovahverokohokas sopii monen ruoka-annoksen seuraan, mutta parhaimmillaan se on mielestäni kokonaisena paistetun naudanfileen ja Marsalakastikkeen kera.

Kaunis lampaankääpä on mieto ja maukas ruokasieni, joka on mielestäni parhaimmillaan pihviksi paistettuna. Lampaankääpää käytettiin sotien aikaan lihankorvikkeena. Eipä ihme, sillä sen rakenne on tiivis ja lihamainen.

Voitko kuvitella parempaa, kuin herkullisen lihapadan tuoksun avatessasi kotiovesi ulkoilun jälkeen? Pataruoat ovat käteviä, sillä ne muhivat uunissa ja paranevat tunti tunnilta. Et ole sidottu hellan ääreen, vaan voit nauttia elämästä. Herkullinen Burgundinpata ja perunamuusi …

Voiko Toast Skagenin enää helpommin valmistaa? Olen tehnyt reseptin mukaista katkarapuskagenia jo vuosia ja aina se on perheelle ja vieraille maistunut.

Herkullisessa punajuuricarpacciossa yhdistyvät punajuurien makeus, piparjuurikreemin kirpeys ja kylmäsavulohen suolaisuus. Annoksen elementit ovat helppoja valmistaa ja lopputulos maistuu varmasti vieraille.

Metso on yksi upeimmista riistalinnuistamme niin ulkonäön kuin hienon makunsakin vuoksi. Hieno saalis kannattaa valmistaa huolella. Hyvä valmistusmenetelmä korostaa linnun omaa hienoa aromia, ei peitä sitä. Tätä herkkua pääsee metsästämään syksyisin. Metson rintafilee ja tattirisotto …

Hienoarominen fenkoli-kukkakaalikeitto hurmaa alkuruokana ja sopii mainiosti myös kevyeksi lounaaksi. Fenkoli-kukkakaalikeitto ja marinoidut jokiravunpyrstöt (4-6 hlölle) 1 kpl kukkakaali (n. 750g) 1 kpl fenkoli (n. 200g) 3 kpl kevätsipuleita (ei varsia) 3 cm pala sitruunaruohoa …

Suomalaisten herkkuruoka, jauhelihakastike ja spagetti, valmistuu myös kanan jauhelihasta. Vähärasvasisempi liha ja tomaattipohjainen pitkään haudutettu kastike ovat oiva valinta kevyempää ruokaa rakastavalle.

Paras sienipesto valmistuu tuoreista sienistä. Voit käyttää suppilovahveroita, kantarelleja tai tatteja. Oma suosikkini on suppispesto. Pestoa voit käyttää leipien päällä, pastassa tai risotossa. Aromipajan sienipestoleivät (6 hlölle) 6 dl suppilovahveroita, kantarelleja tai tatteja 1 rkl …

Vaniljaiset kampasimpukat rakastavat saada kaveriksensa herkullisen suppilovahverorisoton. Vaniljan hieno aromi korostaa metsäisen sienirisoton makua. Marinoidut kampasimpukat ja suppilovahverorisotto (6 hlölle) Hento simpukoiden vaniljainen maku korostaa sienirisoton makumaailmaa Kuori ja leikkaa sipuli ja palsternakka hyvin pieniksi …

Maukas iltapala valmistuu kotona paistetuista pehmeistä kaurasämpylöistä, tomaatista ja kypsyneestä cheddarjuustosta. Sämpylät viimeistellään uunin grillivastuksen alla, joka rapeuttaa sämpylöiden reunat. Rapeat tomaatti-cheddarkaurasämpylät (6 hlölle) 2½ dl vettä 1 pss kuivahiivaa 2½ dl kaurahiutaleita 1 tl …

Makean vesimelonin ja suolaisen fetan liitto on maagisen herkullinen. Aromipajan versiossa salaattiin lisätään vielä tomaattia ja mietoa salaattisipulia sekä kirpeän makeaa sitrus-balsamicokastiketta.

Kukka- ja lehtikaalista valmistuu herkullinen kreikkalaistyppinen paistos. Vuoka maustetaan ennen uunikypsennystä tsatsikilla ja fetajuustomurulla. Kukkakaalivuoka on todella helppo valmistaa kiireessä. Kreikkalainen kukka- ja lehtikaalivuoka (4-6 hlölle) 2 kpl kukkakaalia 6 kpl lehtikaalin iso lehti 180 …

Herkullinen lohiannos valmistuu graavilohesta ja piparjuuri-piimä-kastikkeesta, joka maustetaan tilliöljyllä. Raikas kastike nostaa graavilohen aivan uudelle tasolle. Suosittelen kokeilemaan heti! Graavilohta raikkaassa piparjuuri-piimäkastikkeessa sekä tilliöljyä (4 hlölle) 300 g graavilohta 3 dl piimää 3 rkl maustamatonta …

Herkullinen leipä valmistuu helposti Kariniemen kananpojan valmiiksi paistetuista fileepaloista. Lisäksi tarvitaan sienisalaattia ja srirachamajoneesia. Tätä leipää on vaikea vastustaa, kokeile vaikka! Herkkuleipä kanasta, sienisalaatista ja sriracha-majoneesista (6 hlölle) 3 dl suolasieniä tai ryöpättyjä metsäsieniä ½ …

Tuore pinaatti, ruusukaalit ja kirsikkatomaatit maustavat herkullisen kylmäsavulohipastan. Tästä ei pastaruoka enää parane, kun se kruunataan ricottalla ja pekaanipähkinöillä. Pinaatilla ja ruusukaaleilla maustettu savulohipasta (4 hlölle) 150 g kylmäsavulohta 1 kpl sipuli 1 kpl valkosipulinkynsi …

Kesälomalla on aikaa kokeilla trendikästä kesäruokaa, itse valmistettua makkaraa. Makkaran valmistaminen on hauskaa ja sosiaalista puuhaa isommallakin porukalla ja maku palkitsee varmasti. Nokkos-sienimakkara ja raikas salsa (6 henkilölle) 1 kg porsaan kassleria 200 g silavaa …

Suomessa on sieniaika koko vuoden. Kesäisin ja syksyisin sieniä saa poimittua luonnosta, ja muihin vuodenaikoihin niitä löytyy tarvittaessa kaupasta. Tumman täyteläisen sienikastikkeen salaisuus on pitkä keittoaika. Täyteläinen tumma sienikastike ja raviolit (4 hlölle) 400 g …