Kuohkea vaniljainen puolukkavispipuuro
Vispipuuro (lappapuuro) on kuohkeaksi vatkattua marjapuuroa, joka valmistetaan usein puolukoista. Erityisen kuohkean vispipuurosta saa jäähdyttämällä sen jääkaappiviileäksi ja vatkaamalla pitkään.

Vispipuuro (lappapuuro) on kuohkeaksi vatkattua marjapuuroa, joka valmistetaan usein puolukoista. Erityisen kuohkean vispipuurosta saa jäähdyttämällä sen jääkaappiviileäksi ja vatkaamalla pitkään.

Kaalista syntyy helposti yllättävän herkullisia pihvejä, kun sen pintaan ripottelee meksikolaista Tajín-mausteseosta ja viimeistelee annoksen juustoraasteella. Tajínin chili, lime ja suola tuovat kaaliin pirteän potkun, ja juusto sulaa pinnalle kullanruskeaksi kuorrutukseksi. Yksinkertaista, mutta vastustamattoman hyvää!

Rockefellerin tapaan yleensä gratinoidaan legendaarisia ostereita. Annoksesta tuttu täyte maistuu taivaalliselta myös katkarapujen kera. Rockefeller-täytteessä maistuvat pinaatti, pekoni, sipuli, tabasco ja ripaus anista.

Pannulla rapeaksi ruisjauhoissa paistetut ahvenfileet rakastavat mädillä maustettua hollandaisekastiketta. Hollandaisekastikkeen valmistaminen kotona ei ole vaikeaa, kun muistaa muutaman niksin. Annos viimeistellään ruohosipuliöljyllä. Kannattaa kokeilla, sillä sen maku on taivaallinen!

Kanan jauhelihasta valmistuu helposti herkullinen korealaiseen tyyliin täytetty kanarulla. Kanarulla täytetään korealaisella Gochujang chilitahnalla, herkkusienillä ja kevätsipulilla. Korealainen chilitahna on valmistettu käymismenetelmän avulla ja se kuuluu olennaisena osana korealaiseen keittiöön.

Nyt on aika nauttia suussasulavasta ja ihanan mehevästä sienipiirakasta. Herkullinen kantarelli-cheddarpiirakka häviää pöydästä alta aikayksikön.

Päivä on parhaimmillaan, kun lautaselle saa nostaa värejä, raikkautta ja pieniä yllätyksiä. Tämä ananassalsa on juuri sellainen – makean ananaksen, mehukkaiden tomaattien ja rouskuvan avomaankurkun liitto, jota täydentää raikas minttu ja limetin kirpeä pirskahdus. Lopputulos on yhtä aikaa makea, hapan ja hieman tulinen – täydellinen lisuke grilliruokien, tacojen tai rapeiden tortillalastujen rinnalle.

Kuka sanoo, että lasagnen tekemiseen tarvitaan uuni? Savulohi-avolasagne kootaan suoraan lautaselle ja on heti valmis nautittavaksi – ilman odottelua. Raikkaat maut ja näyttävä ulkonäkö veivät vieraani täysin mennessään, joten tätä reseptiä aion tehdä vielä monta kertaa.

Kesän raikkain herkku syntyy kylmäsavulohesta, mehukkaasta Galiamelonista ja täyteläisestä katkarapu-piparjuurikreemistä. Tämä makujen liitto hurmaa niin arjessa kuin juhlapöydässä – voit koota sen näyttäväksi kokonaisuudeksi isolle vadille tai tarjoilla elegantteina annoksina yksittäin. Piparjuuren pirteä potku tasapainottaa lohen savuisuutta ja tuo annokseen ihastuttavaa raikkautta. Täydellinen yhdistelmä hellepäivän herkutteluun!

Herkullinen sienitartar valmistuu nopeasti ja sopii alkupalaksi tai kevyeksi lounaaksi. Sienet voit valita mieltymyksesi mukaan. Itse käytin valkoisia ja tummia herkkusieniä sekä siitakesieniä. Sienet paahdetaan pannulla ja maustetaan misotahnalla. Kananmunan keltuainen kruunaa annoksen.

Perinteistä, herkullista ja maukasta kaalilaatikkoa harva meistä lähtee muokkaamaan. Annoin kaalien hautua tummalla Guinness-oluella maustetussa vasikanlihaliemessä tunnin ajan. Maltaanmakuinen ja hieman siirappinen haudutusliemi antoi kaalilaatikkoon upean vivahteen.

Ahvenet maustetaan raikkaan makuisella sitruunapestolla ja paneroidaan pankojauhoilla. Ahvenfileiden seuraan sopii maistuva varhaiskaalista valmistettu pihvi. Voiko kesäruoka olla enää herkullisempaa?

Merimiespihvit ovat pataruokien aatelia. Tarina väittää, että laivakokin viimeinen olutpullo päätyi pataan perunoiden ja lihan kanssa. Merimiespihvit olivat syntyneet. Aromipajan versiossa pataan laitetaan naudan paistia, ohuita perunaviipaleita ja porkkanaa.

Itävaltalainen lämmin perunasalaatti on yksinkertainen, lämmin, etikkainen, täyteläinen ja silti raikas. Se sopii täydellisesti esimerkiksi schnitzelin kylkeen, mutta on myös loistava lisuke grilliruoalle. Itse tykkään siitä graavikalojen ja sillien kera nautittuna.

Suolaisen herkullinen kylmäsavulohi-hernepesto valmistuu käden käänteessä. Savulohi-hernepesto sopii loistavasti uusien perunoiden kanssa nautittavaksi. Kun annos viimeistellään vielä graavilohella, on makunautinto taattu!

Nopea, mutta ylellinen lounas syntyy hetkessä – eikä makua puutu. Raikas ja täyteläinen mätidippi syntyy, kun yhdistät mädin, ranskankerman, sitruunankuoren, tillin ja ruohosipulin. Ja juuri kun luulit sen olevan täydellistä, kruunataan dippi savuisen herkullisilla Kala-Lapin TuliSavulohipaloilla. Tarjoile rapean leivän tai vastakeitettyjen uusien perunoiden kanssa – ja nauti kesästä suoraan lautasella.

Värikkään kesäisen salaatin tekeminen on helppoa ja nopeaa. Mustikat, tuoreet makeat aprikoosit ja pekaanipähkinät sopivat loistavasti herkulliseen ja ruokaisaan salaattiin. Mustikka-aprikoosisalaatti sopii loistavasti lounaaksi tai kesäpöydän muiden herkkujen kera nautittavaksi.

Paahdettujen chili-kukkakaalien valmistaminen sujuu helposti uunissa tai grillissä. Korealainen käymisteitse valmistettu Gochujang-chilitahna antaa kukkakaaleille miellyttävän maun. Korealaiset kukkakaalit sopivat mainiosti grilliherkkujen seuraan.

Italialainen kukkakaalipohjainen tortellonivuoka on arkiruokaa parhaimmillaan. Se valmistuu yhtä pataa käyttämällä vaivattomasti. Mehevyyden takaa samettinen tomaatilla ja juustolla maustettu bechamelkastike.

Maistuva alkuruoka valmistuu helposti lohitartar-skagentahnasta sekä nektariiniiipaleista. Nektariinin makeus sopii hyvin yhteen lohi-katkaraputahnan kanssa. Annos viimeistellään paahdetuilla pinjasiemenillä ja granaattiomenabalsamicolla.