Kun unohdetaan tomaatti, yrtit ja valkosipuli, ei ainesosat kuulosta perinteiseltä pizzalta. Erinomaisen pizzan voi ehdottomasti valmistaa myös toisin, valkoisena. Pohjan päälle levitettävä maistuva kreemi tehdään basilikasta, mausteista ja crème fraîchesta. Täytteet ovat makumieltymyksiä, mutta ne kannattaa valita korkeatasoisista ruokatuotteista.
Pizza bianco – täydellinen valkoinen pizza (3-5 pizzaa)
Taikina
- 2,5 dl vettä
- 4 dl durum-vehnäjauhoja
- 1 dl vehnäjauhoja
- 2 kpl kananmunan keltuaista
- 3 rkl oliiviöljyä
- 1 tl suolaa
- 1 tl sokeria
Lisää kulhoon vesi, kananmunan keltuaiset, suola, sokeri ja jauhot. Vaivaa taikinaa huolellisesti ainakin 10 minuuttia. Kun taikina on sileää ja kimmoisaa, muotoile se limpuksi ja jätä se lepäämään leivinliinan alle tunniksi. Vaivaa taikinaa vielä lepäämisen jälkeen 10 minuuttia ja lisää tarvittaessa jauhoja. Jaa taikina viiteen osaan ja pyörittele osat ohuen ohuiksi pohjiksi. Käytä apuna jauhoja ja tarvittaessa kaulinta.
Crème fraîche -kastike
- 2 prk crème fraîche
- 1 rku tuore basilika
- 1 tl sormisuolaa
- 2 tl sokeria
- vasta rouhittua mustapippuria
- tilkka oliiviöljyä (tai pari tilkkaa)
Silppua basilika hienoksi silpuksi ja sekoita se mausteiden kanssa crème fraîchen sekaan. Anna seoksen maustua vähintään puoli tuntia. Seos levitetään pizzan päälle.
Gourmetpizzan täytteet
Käytä laadukkaita tuotteita ja muista laittaa täytteitä kohtuullinen määrä. Pizza paistetaan mahdollisimman kuumassa uunissa mieluiten pizzakiven päällä. Paistoaika uunin lämpötilasta riippuen on noin 3-7 minuuttia.
HUOM!!! Laita Jamon Iberico Bellota pizzan päälle vasta paistamisen jälkeen!
- 15 kpl tuoreita parsoja keitettynä (halkaistuna kahtia)
- 5 kpl tuoreita viikunoita paloina
- 120 g ilmakuivattua Jamon Iberico Bellota –kinkkua
Päällinen
- 500g parmesan-emmental -juustoraastetta, joka levitetään pizzan päälle ennen paistamista.
- 1 rs tuoretta rucolaa (nostellaan ”nyrkillinen” valmiin pizzan päälle)
- ½ tl tryffeliöljyä / pizza (ripolaan päälle)
Viinilasillinen
Hewitson Miss Harry, Australia. Alkon nro 469367. Hinta 13,99€.
Keskitäyteläinen, keskitanniininen, hennon punamarjainen, kevyen tamminen.
Riesling Grand Cru Muenchberg, Ranska. Alkon nro 591987. Hinta 19.99€.
Kuiva, hapokas, sitruksinen, mineraalinen, hennon hunajainen, tyylikäs.
Gisselbrecht Riesling Tradition, Ranska. Alkon nro 544397. Hinta 11,99€.
Kuiva, hapokas, kevyen omenainen, persikkainen, mielyttävän mineraalinen.
Gisselbrecht Gewurztraminer Tradition, Ranska. Alkon nro 579337. Hinta 13,90€.
Puolimakea, keskihapokas, hunajaisen mausteinen, viehkeän kukkainen.
Teksti ja kuvat: Mikko Niemi / Aromipaja